Terapeuttinen kosketus
Mieli ja keho ovat sama (ja samalla eri): mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen. Kehon jännitystilat esim. kovan treenaamisen tai stressin seurauksena vaikuttavat mielen "rentouteen". Ahdistuneisuus tai masennus vaikuttavat lihasten tonuksen lisääntymiseen, keho jännittyy ja kehittyy kiputiloja. Myös edellä mainituissa mielentiloissa kipukynnys alenee ja pienistä kolotuksista voi syntyä koko kehon käsittäviä kiputiloja.
Kosketus on ollut mukana ihmisen kehityshistoriassa aina Afrikan savanneilta asti. Apinat nyppivät ja sukivat toisiaan esim. lohduttaessaan tai vahvistaessaan ryhmän jäsenten välisiä sidoksia ja ystävyyssuhteita. Samoin tekivät ja tekevät ihmiset. Se, miten kosketus tulkitaan, on kultuurisidonnaista. Kosketus on kuitenkin mukana jokaisen elämässä tavalla tai toisella. Parisuhteessa näkee "apinamaista" käyttäytymistä rakastavaisten sukiessa ja koskettaessa toisiaan. Kun ystävä tukee, hän laittaa käden olkapäälle tai halaa ja tällä on suuri vaikutus hädän tai surun kokijaan. Kun lyömme varpaamme tai kompastumme, vaistomaisesti hieromme satutettua aluetta ja kipu lievittyy.
Rentouttava/terapeuttinen kosketus on kevyempää hierontaa kuin urheiluhieronta. Käytän laajoja ja yhdistäviä otteita. Tarkoituksena on lisätä asiakkaan koko kehon tuntemuksia sekä rentouttaa keho ja mieli.
Terapeuttinen kosketus hierontana voi olla tukena selviytymisessä erilaisista psyykisistä tiloista kuten lievä masennus, stressi, ahdistuneisuus, traumaperäinen stressireaktio (post-traumatic stress disorder) ja niin edelleen.
Harjoitukset hieronnan tukena
Kiputiloissa hieronta yksin yleensä ei riitä korjaamaan tilannetta. Vahvistamalla heikkoja lihaksia, venyttelemällä ja lisäämällä aineenvaihduntaa kudokseen yhdessä hieronnan kanssa saadaan tilanne yleensä korjattua.
